Kuopiossa järjestettiin vuoden 2011 CTIF SM kilpailut. Kilpailu oli samalla muistelokilpailu kansainvälisille kilpailuille, jotka pidettiin Kuopiossa vuonna 2001. Taivassalo lähti puolustamaan viime vuotisia mestaruuksiaan kolmessa sarjassa.
Nuorten suoritus meni ajallisesti hyvin, mutta virheet pudottivat viime vuosien mestarin kakkoseksi.
Naisten kilpailussa ainoa vastustaja oli joukkue itse, mutta tyylillä naiset hoitivat kultamitalit taas kerran Taivassaloon.
Miesten joukkue haki ainoastaan kultaa, vaikka liikkeellä oltiin hieman eri miehityksellä, kuin normaalisti. Kun pahin kilpakumppani epäonnistui pahasti, katseet suunnattiin varmaan suoritukseen. Pienistä virheistä huolimatta voitto kuitenkin maistui makealta.
Varsinaissuomalaisten osuus kilpailuissa kasvoi taas yhdellä, kun lähtökäsky annettiin cd levyltä radiosta tutun toimittajan äänellä!